Yritys

Teuvan Mökki- ja Sorvituote Oy perustettiin vuonna 1986 Teuvalla.

Yritys lähti käyntiin leikkimökkien sekä sorvialan tuotteiden valmistuksella pienissä toimitiloissa Teuvan Äystön kylässä. Sohvan jalkojen kysyntä oli suurta, sillä pohjanmaalla oli tuohon aikaan paljon huonekaluteollisuutta. Sohvan jalkoja sorvattiin aina 2000-luvulle saakka. Leikkimökit valmistettiin ja toimitettiin jälleenmyyjien kautta asiakkaille.

Yritys halusi laajentaa tuotantoaan ja pian leikkimökkien rinnalle tulivat pihasaunat, aitat sekä huvilat. Alkuperäiset toimitilat jäivät pieniksi ja yritys osti uudet tuotantotilat Teuvan keskustan läheisyydestä vuonna 1989. Tuotannon laajetessa, myös toimitiloja on laajennettu sekä hankittu uusia salvoskoneita. Monet mallistoissa olevista rakennuksista ovat syntyneet asiakkaiden kanssa yhteistyössä, asiakkaan toiveita ja tarpeita kuunnellen ja kunnioittaen.

Vuonna 2010 yrityksessä tapahtui sukupolvenvaihdos, omistajan siirtyessä pikkuhiljaa ansaituille eläkepäiville, ja vastuu siirtyi nuoremmalle sukupolvelle. Tällä hetkellä yritystä pyöritetään jo toisessa ja kolmannessa sukupolvessa. Yhä edelleen laatu ja perinteinen rakentamistyyli ovat yrityksen kunnia-asiat. Yrityksen asiakaspalvelun periaatteena on palvella jokaista asiakasta yksilöllisesti, niin, että asiakas on tyytyväinen vuosienkin jälkeen.

Tuotanto on viime vuosina edelleen laajentunut ja valikoimaan on otettu mukaan myös omakotitalojen hirsitoimitukset, jotka toteutetaan asiakkaan piirustusten mukaan.

Suuren kysynnän vuoksi yritys toimittaa nyt myös rakennukset valmistoimituksina. Nykyaikaiset hirrentyöstökoneet takaavat tehokkaan, nopean ja monipuolisen toimituksen. Tarkka laadunvalvonta takaa ensiluokkaisten mökkien toimitukset asiakkaille.

Tehdas työllistää tällä hetkellä noin 15 henkilöä ja lisäksi yrityksellä on useita alihankkijoita.

Suunnitellaan yhdessä unelmiesi hirsirakennus.