Joskus paras mökki syntyy hitaasti, vuodenajasta toiseen, ilman kiirettä.

”Mökkimme sijaitsee pienen järven rannalla Parkanossa. Tontti hankittiin alkukesästä 2007, ja jo samana syksynä pohjat saatiin valmiiksi. Metsola-mökki rakennettiin seuraavan kevään ja kesän aikana.

Mökkeily merkitsee minulle ennen kaikkea sitä, että pääsee hetkeksi vaihtamaan maisemaa normaalista arjesta. Mökillä saa halutessaan puuhastella jotain tai vain nauttia rauhasta kauniin luonnon keskellä.

Parhaat muistot liittyvät läheisiin ihmisiin ja kiireettömään yhdessäoloon. Mieleen ovat jääneet varsinkin ne kesät, kun omat lapset olivat vielä pieniä ja päivät täyttyivät uimisesta, saunomisesta, leikeistä, peleistä ja metsämajan rakentamisesta. Samoin ystävien kanssa vietetyt mökkipäivät maailmanparannuksineen kuuluvat parhaimpiin muistoihin.”

– Susanna M., Parkano